Toivottavasti demaripäättäjät hieroivat silmiään Ylen tuoreen puoluekannatuskyselyn äärellä. Syytä ainakin olisi, sillä tulokset ovat puoleen tulevaisuuden kannalta hälyttäviä: 18-34-vuotiaista suomalaisista vain noin 11 prosenttia äänestäisi sosialidemokraattista puoluetta. Hyvinvointivaltion rakentajapuolueen kannatus on samaa luokkaa sisäisestä kriisistä toipuvien perussuomalaisten kanssa, kun kärjessä jyräävät kokoomus ja vihreät. Selvästi sdp:n edellä nuorisomittauksessa keikkuu jopa unholaan tuomittu agraaripuolue keskusta.
Demareiden matalaan kannatukseen nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa on ollut tapana vastata kahtalaisesti. Ensinnäkin kommentaattorit ovat muistuttaneet, että iän, elämänkokemuksen ja asuntolainen myötä nuoret tallustavat lopulta uskollisesti demarien pilttuuseen.
Tämä kohtalonyhteys natisee kuitenkin liitoksissaan. Sen tekee selväksi vilkaisu eurooppalaisten demaripuolueiden tilaan. Kyvyttömyys tarjota Euroopan talouskriisiin muita ratkaisuja kuin vyönkiristystä ja työelämäjoustoja on tuhonnut sosialidemokraattisia puolueita hurjalla vauhdilla: niin Ranskassa, Kreikassa kuin Hollannissa demaripuoleet ovat käytännössä kadonneet tehden tilaa liikkeille, joilla on selkeä visio tulevaisuudesta – oli se sitten vasemmistopopulistinen tai radikaalin oikeistolainen.
Sosialidemokraattien asema hegemonisena massapuolueena, jonka siipien suojaan keskiluokkaistuvat nuoret lopulta uiskentelevat, on siis koetteilla ympäri Eurooppaa.
Toiseksi demarien heikkoa nuorisokannatusta on ollut tapana selittää äänestäjäkunnan muutoksella ja poliittisen toiminnan muuttuvalla luonteella: teollisen kapitalismin aikakauden vakaat luokka-asemat ovat murtuneet, mikä on tehnyt äänestäjistä entistä ailahtelevaisempia. Tämä tietää vaikeuksia eritoten perinteisille puolueille. (Tässä kohden on muuten hyvä muistuttaa, että suomalaisten nuorten keskuudessa toiseksi suosituin puolue on perinteinen luokkapuolue kokoomus.) Toisaalta tutkijat muistuttavat usein, että uudenlaiset, vain löyhää sitoutumista edellyttävät poliittisen toiminnan muodot, kuten nopeat some-kampanjat, nakertavat puoluepolitiikan suosiota.
Tällöin sosialidemokratian kuihtuminen vaikuttaa kieltämättä vääjäämättömältä.
Entä jos ongelma piileekin sosialidemokraattisen puolueen ideoissa tai niiden puutteessa? Aikamme suosituimmat sosialidemokraattiset poliitikot, demokraattien vasenta laitaa edustava Bernie Sanders Yhdysvalloissa ja työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbyn Isossa-Britanniassa, ovat innostaneet ajatustensa taakse nimenomaan nuoria ihmisiä. Molemmissa maissa taustalla piilee monenkirjava joukko vaikuttimia, mutta ytimessä on yksinkertainen oivallus: mahdollisille äänestäjille on tarjottava ideoita ja aloitteita, joista ihmiset välittävät ja jotka voivat parantaa ihmisten elämää. Yhdysvalloissa tämä on tarkoittanut esimerkiksi vaatimusta kaikille maksuttomasta terveydenhuollosta ja Britanniassa yliopistokoulutuksen maksuttomuutta.
Tällainen, kiistatta entistä populistisempi tapa tehdä sosiaalidemokraattista politiikkaa merkitsee radikaalia murrosta siihen, miten sosialidemokraattiset puolueet itsensä ymmärtävät. Kylmän sodan päättymisen jälkeen, kun reaalisosialismi tuntui kadonneen varteenotettavana ideologiana, sosialidemokraatit alkoivat vannoa poliittisen keskustan ja konsensuksen nimiin. Demarit kokivat, että he voivat olla samaan aikaan sekä vikkelästi liikkuvan finanssipääoman että työväenluokan puolue. Globalisaatiota syleilemällä voitaisiin miellyttää kaikkia ja tukahduttaa poliittiset konfliktit.
Viimeistään finanssikriisin jälkeiset vuodet tuhosivat tämän fantasian. Demaripuoleet ovat hätää kärsimässä, kun uudet työväenpuolueet nousevat niin oikealta kuin vasemmalta.
Finanssikriisin opetus demareille onkin yksinkertainen: politiikkaan on otettava populistisempi ote. Ihmisille on tarjottava selkeitä, puhuttelevia ideoita paremmasta tulevaisuudesta. Konflikteja ja ristiriitoja ei tule tukahduttaa, vaan on pidettävä mielissä viisaus siitä, että poliittinen toiminta ja poliittiset identiteetit rakentuvat aina ristiriitojen ja vastakkainasettelujen varaan. Ydinkysymys kuuluu: minkälainen on sosialidemokraattinen me 2010-luvulla, ja minkälaisten ideoiden varaan se rakentuu?
timoharjuniemi 