Yleisradion Taloustukimuksella teettämän kyselyn mukaan suomalaiset suhtautuvat yhteisvaluutta euroon aiempaa kriittisemmin. Jopa 44 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo, että heidän mielestään Suomi pärjäisi paremmin ilman euroa, kun 20 prosenttia uskoo, että Suomi pärjäisi nykyistä huonommin ilman euroa.
Kuitenkin jopa 54 prosenttia samaan kyselyyn vastanneista ilmoittaa, että äänestäisi eurossa pysymisen puolesta, jos asiasta järjestettäisiin nyt kansanäänestys.
Yleisradio muistuttaa samassa uutisessa, että euron kannatus on heikentynyt:
“Euron kannatus on kuitenkin muutamassa vuodessa hiipunut vauhdilla. Taloustutkimuksen neljä vuotta sitten tekemässä kyselyssä eurojäsenyys sai peräti 72 prosentin kannatuksen. Vastustajien osuus oli silloin vain 19 prosenttia.”
Euron kannatus siis hiipuu, ja euro nähdään entistä useammin Suomen kansantalouden ongelmana. Silti eurossa halutaan pysyä.
Nähdäkseni Suomen eurojäsenyyden ja yhteisvaluutan kannatuksen takaa voi paikantaa ainakin kolme tekijää.
1. Euroeron epävarmuus
Euroeron mahdollisuuden nostattamaa taloudellista epävarmuutta ja kuohuntaa lienee syytä pitää merkittävimpänä euron kannatustekijänä. Ei ole liioiteltua sanoa, että Suomen liittymistä rakenneongelmista kärsivään yhteisvaluuttaan pidetään yleisesti karmaisevana talouspoliittisena virheenä. Euroeron – eritoten Suomen yksipuolisen euroeron – seuraukset näyttävät kuitenkin epävarmoilta, ja ero yhteisvaluutasta aiheuttaisi kenties ainakin lyhyellä aikavälillä mittavan taloudellisen katastrofin.
Mahdollisimman hallittu euroero luultavasti edellyttäisi laajaa eurooppalaista konsensusta, jossa euro purettaisiin hallitusti, mutta poliittista tahtoa tällaiseen ei ole näkyvissä.
Parempi siis vakaa kituutus ja kriisi kuin europurun aiheuttama rysäys, suomalaiset ja eurooppalaiset tuntuvat yhä laajalti järkeilevan.
Yhteisvaluutan hallitun purkamisen vaikeus onkin tällä haavaa yksi euron olemassaolon tukipilareista. Kuten ekonomisti Roger Wessman asian tiivistää:
“Sitä [euroa] pitää kasassa se, ettei sitä pystytä purkamaan aiheuttamatta syvenevää kriisiä.”
2. Suomen (talous)politiikan pitkä linja
Suomen eurojäsenyys sopii Suomen talouspolitiikan pitkään linjaan. Kun Harri Holkerin vuoden 1987 muodostaman sinipunahallituksen ohjelmaan kirjattiin vakaan valuuttapolitiikan tavoite, perustui se ajatukseen, jonka mukaan markan säännöllisille devalvaatioille perustunut malli tuli korvata vakaalla valuutalla (Kantola 2002, 99). Laman oloissa sitkeä vakaan valuutan politiikka osoittautui tietenkin huimaksi erheeksi, ja Suomi joutui devalvoimaan markan vuonna 1991. Markka päästettiin kellumaan vuonna 1992.
Kriisin jälkeen suomalaiset talouspoliittiset eliitit halusivat kuitenkin yhä päättäväisemmin irti kansallisen valuutan tuomasta poliittisesta liikkumatilasta, ja vuonna 1996 markka liitettiin EU:n valuuttakurssimekanismiin ERM:ään. Samalla otettiin tärkeä askel kohti yhteisvaluuttaa ja luovuttiin lopullisesti devalvaation mahdollisuudesta.
Ylipäänsä eurojäsenyyden voi nähdä luontevana osana suomalaista talouspoliittista ajattelua, jossa talouspoliittista valtaa halutaan rajata poliittisen ulkopuolelle.
Kun eurojäsenyys istuu hyvin suomalaiseen talouspoliittiseen konsensukseen, ei jäsenyys yhteisvaluutassa myöskään politisoidu, eli siitä ei tule poliittisten erimielisyyksien kohde. Kun Suomessa niin kokoomus kuin sdp ovat nähneet euron merkittävänä integraatioaskeleeena, joka juoksuttaa Suomen kohti läntisiä vertaisiaan, on euron ongelmia kenties vaikea tunnistaa tai tunnustaa.
Muutkaan puolueet eivät ole aktiivisesti politisoineet Suomen jäsenyyttä eurossa. Vasemmistossa kritiikki euroa kohtaan saatetaan yhä samastaa nationalistiseen uhmaan, ja myös perussuomalaiset ovat hallitusvastuuseen jouduttuaan omaksuneet suomalaisen poliittisen eliitin eurokonsensuksen, joka tuntuu tarkoittavan lähinnä Saksan europolitiikan myötäilyä.
Myös lehdistö on Suomessa perinteisesti jakanut eliittinäkemyksen eurosta ja EU-integraatiosta (ks. Mörä 1999) – vaikkakin viime vuosina kriittiset puheenvuorot yhteisvaluutasta ja Suomen jäsenyydestä ovatkin lisääntyneet huomattavasti.
3. Geo- ja identiteettipolitiikka
Vanhan viisauden mukaan Suomen europäätös oli paitsi talous- myös turvallisuus- ja identiteettipolitiikkaa. Näin eittämättä oli. Euron katsottiin ankkuroivan Suomen lopullisesti läntiseen Eurooppaan ja niihin pöytiin, joissa päätetään.
Lähteet:
Kantola, Anu (2002) Markkinakuri ja managerivalta.
Mörä, Tuomo (1999) EU-journalismin anatomia.
timoharjuniemi 