Yhteiskunnalliset jaot eivät kulje sukupolvien välillä vaan niiden halki

Moni tarkastelee politiikkaa ja taloutta sukupolvien välisen kamppailun kenttänä.

Yhtäällä ovat hyvinvointivaltion kultakauden ja rivakan talouskasvun vaurastuttamat boomerit ja toisaalla millenniaalirukat, joiden odotushorisonttia sävyttävät heikot julkiset palvelut, sirpaleiset työmarkkinat ja tunne alati tuonnemmas lipuvasta eläköitymisiästä.

On totta, että talous- ja yhteiskuntapoliittiset murrokset ja kriisit koettelevat eri sukupolvien edustajia eri tavoin.

Millenniaalisukupolven edustajat eli 1980- ja 1990-luvuilla syntyneet muistelevat mielellään kulkeneensa talouskriisistä toiseen. 1990-luvun lama koetteli alakouluikäisiä puolittamalla pyyhekumeja ja sysäämällä isiä ja äitejä työttömyyteen ja velkakurimukseen.

Lisäksi monen opinnot osuivat yksiin vuonna 2008 puhjenneen finanssikriisin kanssa. Valmistumista seurasi silppuinen ja epävarma työmarkkinatodellisuus.

Eikä talous ehtinyt oikein toipua kunnolla ennen kuin koronapandemia jo sysäsi maailmantalouden ennennäkemättömään kriisiin ja puuttui millenniaalien ura- ja perhesuunnitelmiin.

Kun oman ikäluokan historia on sarja talouskriisejä, ei ole ihme, että moni kolmikymppinen kynäilee katkeria puheenvuoroja sukupolvien välisestä taloudellista epäoikeudenmukaisuudesta. Meillä on rankkaa, mutta vanhemmat temmattiin koulunpenkiltä suoraan vakituisiin työsuhteisiin ja omistusasuntoihin!

Pelkkiin sukupolvien välisiin oikeudenmukaisuuskysymyksiin keskittyminen on kuitenkin monella tapaa ongelmallista. 2000-luvun merkittävimmät yhteiskunnalliset jaot eivät nimittäin kulje sukupolvien välillä, vaan niiden poikki. Nykyajan luokkajaot ovat ylisukupolvisia, ja niitä ylläpitää perityn varallisuuden vahvistuva taloudellinen merkitys.

Suomessakin moni sukupolvijakoja voivotteleva nimittäin unohtaa, että vanhemmat ikäpolvet jättävät jälkeensä valtavan määrän asunto- ja muuta varallisuutta. Talouskriisien koettelemat millenniaalit pääsevät nautiskelemaan vanhempiensa jättämistä perinnöistä.

Kaikki eivät tietenkään peri, eivätkä kaikki boomerit ole varakkaita. 1990-luvun lamavuodet olivat eittämättä rankkoja 1980-luvun lapsille, mutta eivät ne olleet erityisen mukavia myöskään niille työikäisille, jotka ajautuivat pitkäaikaistyöttömyyteen tai ulkomaisessa valuutassa otettujen lainojen ja devalvaation laukaisemaan elinikäiseen ulosottoansaan. Vähävaraisimpien suomalaisten joukossa on myös paljon eläkeikäisiä.

Näin ollen suvussa kulkevan varallisuuden merkitys kasvaa. Periminen määrittelee yksilön elämänpolkua entistä vahvemmin.

Osin taustalla vaikuttavat talouspolitiikan suunnanmuutokset. Talous- ja investointipolitiikka ei enää tue täystyöllisyyttä siten kuin esimerkiksi 1980-luvulla, ja tuloerot lähtivät Suomessa nousuun 1990-luvun laman jälkeen. Finanssikriisin jälkeen maailman keskuspankkien rahapolitiikka on kuitenkin ollut, eittämättä perustellusti, ultralöysää, mikä on nostanut osakkeiden ja asuntojen kaltaisten varallisuuserien arvoa.

Myös Suomessa asuntojen hinnat ovat nousset tasaisesti erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Ylisukupolvista taloudellista turvaa tuoville omistusasumistikkaille pääsy on sekä entistä tärkeämpää että vaikeampaa. Osa nuorista pääsee asuntovarallisuuteen vaivatta kiinni esimerkiksi vanhemmilta saatavan vakuuden avulla. Toisaalta sellaisilla nuorilla aikuisilla, joiden suvussa ei ole vastaavaa varallisuutta, on usein vain niukalti vaihtoehtoja kalliille vuokra-asumiselle.

Suomessakin asuminen eriytyy, kun pienituloiset asuvat entistä harvemmin omistusasunnoissa ja paremmin toimeentulevien keskuudessa omistusasumisen suosio kasvaa.

Hyvinvointivaltion eetokseen on perinteisesti kuulunut tulo- ja luokkaerojen tasaaminen voimakkaalla verotuksella, mutta perityn varallisuuden ylisukupolvinen dynamiikka koettelee sosialidemokraattisia ihanteita.

Jälkikasvunsa taloudellisesta tulevaisuudesta huolta kantava vanhempi voikin – pankin tai muun sijoituspalveluita tarjoavan yrityksen kautta – perustaa lapselleen osakesäästötilin.

Keskiluokka perii paitsi varallisuutta myös korkeakoulutukseksi ja paremmiksi palkkatuloksi muuttuvaa kulttuurista pääomaa. Toisaalta huono-osaisuuskin periytyy, kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kirjoittaa, ”ylisukupolvisesti”.

Kenties lapsille kerrytettävät sijoitussalkut ja esimerkiksi yksityisten sairauskuluvakuutusten lisääntyvä suosio kielivät hyvinvointivaltion legitimiteetin jonkinasteisesta rapautumisesta. Onko niin, että keskiluokka ei enää luota julkisen vallan lupauksiin vaan hakee ylisukupolvista taloudellista turvaa ja mielenrauhaa verkkopankista ja keskuspankkipolitiikan tukemasta sijoitusbuumista?

Suomessakin luokka-asemaan vaikuttaa enemmän se, millaiseen varallisuuteen pääsee käsiksi, kuin se, minä vuonna on sattunut syntymään.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s