Myös perussuomalaiset on liberaali puolue

Moni politiikan kommentaattori asemoi perussuomalaiset refleksinomaisesti politiikan ei-liberaaliin leiriin. EU-kriittinen ja muun muassa feminismille nokkaansa nyrpistelevä puolue nähdään yksiselitteisen arvokonservatiivisena liikkeenä.

Samalla esimerkiksi moni vasemmistolainen lyö mielellään kiilaa perussuomalaisten ja kokoomuksen väliin korostamalla jälkimmäisen puolueen liberaalia luonnetta ja muistuttamalla, että puolueiden oletettujen perusarvojen välillä vallitsee liki sovittamaton ristiriita.

Tällaisessa analyysissa perussuomalaisten arvopohja on peruuttamattomasti yhteensopimaton liberalismin keskeisten periaatteiden kanssa. Puolueen suhtautuminen esimerkiksi feminismiin on penseää, ja niin sanotuissa kulttuurisodissa perussuomalaiset ei asetu kaupunkilaisen kasvissyöjän vaan lihaa grillaavan (bensa-)autoilijan puolelle.

Tällainen analyysi liberalismista on kuitenkin riittämätön ja virheellinen. Liberalismin suhde esimerkiksi perhearvoihin ja moraalikysymyksiin on huomattavasti kimurantimpi kuin poliittisessa vasemmistossa usein ajatellaan.

Liberalismin historian valossa perussuomalaiset on liberaalimpi puolue kuin moni haluaa tunnustaa.

Viime vuosina moni liberalismin aatehistoriaa analysoinut tutkija on huomauttanut, että liberaali ajatus kilpailullisista ja valtiosuunnittelusta vapautetuista markkinoista on elänyt rinnan valtavirtaisten perhenormien ylläpidon ja vahvistamisen kanssa.

Politiikan tutkija Wendy Brown analysoi 1900-lukulaisen liberalismin keskeisimpiin hahmoihin lukeutuneen, talouden nobelilla vuonna 1974 palkitun Friedrich Hayekin ajattelua. Liberalismin arkisissa analyyseissa korostuu usein äärimmäinen yksilökeskeisyys, mutta Brown muistuttaa, että Hayekin kaltaiset ajattelijat nostivat sukulaisuuden ja perhenormit kestävien kilpailullisten markkinoiden sosiaalipoliittiseksi elinehdoksi.

Kilpailullisissa, vapaissa markkinoissa ei ole mitään kiinteärakenteista logiikkaa, joka tuottaisi oikeudenmukaisia tai edes reiluja taloudellisia ja sosiaalisia lopputuloksia, Hayek pohtii.

Spontaani markkinamekanismi voi päinvastoin olla raaka ja julma. Kilpailullinen, liberaali yhteiskunta tarvitsee näin ollen perustakseen perinteitä ja perhettä, jotka toimivat markkinayhteiskunnan sosiaalipoliittisena ja moraalisena selkärankana.

Haeyk ja muiden muassa saksalaiset ordoliberaalit huomasivat, että yhteiskunta, jossa perhearvot rapautuvat, on alati vaarassa luisua proletarisaation ja massayhteiskunnan tielle, jos markkinoilla kolhiintuvat työntekijät alkavat hahmottaa olemistaan ja maailmaa perheen ja markkinamekanismin sijasta luokan kategorian kautta.

Arvoliberaalin kolmastieläisen uusliberalismin amerikkalaiseksi keulakuvaksi usein kohotettu Bill Clinton korosti sosiaalipoliittissa reformeissaan niin ikään perheen roolia taloudellisen vastuunkannon yksikkönä. Barack Obama vaati mustia miehiä kantamaan vastuunsa isinä ja perheenpäinä.

Aivan kuten markkinamekanismi oli Hayekilla eräänlainen spontaani ihme, jota kaikkivoipaisuusharhoista kärsivän valtiollisen suunnittelijan ei parane sorkkia, myös vakiintunut perhemuoto on evolutiivisen prosessin historiallinen tulos.

Historia on vakiinnuttanut perinteisen perhemuodon sosiaalisen elämän ensisijaiseksi järjestämisen tavaksi. Näin ollen akateemisista teorioista ammentavan yliopistoeliitin yritykset valistaa ihmisiä sukupuolen moninaisuudesta ja nestemäisistä identiteeteistä eivät näyttäydy liberalismina, vaan päinvastoin liki totalitaristina pyrkimyksinä puuttua tavallisten ihmisten vapaaseen elämään.

Näin myös perussuomalaista politiikkaa on mielekkäämpää lähestyä pikemminkin liberalismin monenkirjavasta perinnöstä kuin ympäripyöreistä “konservatismi”-analyyseista käsin.

Konservatismi-heitot jäävät tylpiksi, sillä perussuomalaista mielenmaisemaa lietsoo pikemminkin halu tulla jätetyksi rauhaan. Todellisia antiliberaaleja ovat todellisuudesta vieraantuneet, yliopiston suojissa lekottelevat akateemiset eliitit, jotka tuputtavat ihmisile monimutkaisia teorioita identiteeteistä sekä Black Lives Matter –keskustelun kaltaista amerikkalaista tuontitavaraa.

Hayekilaisen liberalismin valossa perussuomalaiset ei enää näyttäydykään järin ei-liberaalina puolueena. Talouspolitiikassa se asettuu keskussuunnittelua vastaan: puolueen analyysissa Euroopan unioni on päästötavähennystavoitteineen ja elpymisrahastoineen antiliberaali byrokratiahimmeli, joka rapauttaa kansallisen kilpailukyvyn ja markkinamekanismin.

EU:sta on tulossa juuri sellainen tulonjakojärjestelmä, josta arkkiliberaali Margaret Thatcher brittejä aikoinaan varoitteli.

Sosiaali- ja perhepolitiikassa perussuomalaiset tavoittelee asemaa jonkinlaisena arkijärjen ja normaaliuden suojamuurina, joka suojelee tavan perheitä ylitsevuotavilta ideologisilta hullutuksilta.

Liberalismin perintö voi tarjota perussuomalaisten ja kokoomuksen yhteistyölle paremmat eväät kuin poliittisessa vasemmistossa toivotaan. Kokoomuksen mahdollinen purjehtiminen perussuomalaisten kylkeen – perhettä ja yksityisautoilua puolustamaan – kielii pikemminkin liberalismin sisäisistä liikkeistä ja jännitteistä kuin liberalismin hylkäämisestä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s