Politiikan hullut vuodet opettavat, että yhteiskunnallisia konflikteja tulisi syleillä

Viimeistään vuonna 2008 käyntiin polkaistun finanssikriisin jälkeen politiikka on niin Suomessa kuin maailmalla näyttänyt melkoiselta hullunmyllyltä. Berliinin muurin murtumista seuranneiden iloisten vuosien aikana historian roskikseen viskatut ismit – nationalismi, fasismi, sosialismi – ovat jyränneet takaisin päivittäiselle uutisagendalle.

Yhdysvaltain presidentinvaalit voitti vuonna 2016 tosi-tv-spektaakkeli Donald Trump globalisaationvastaisella viestillään. Analyytikkojen ja pääkirjoitustoimittajien yllätykseksi Britannia päätti niin ikään vuonna 2016 äänestää EU:sta irrottautumisen puolesta.

Samalla puoluepoliittinen pöytä on monin paikoin sommiteltu uusiksi tai jopa lyöty säpäleiksi: eurokriisin hoidossa valittu linja – talouskuri ja ”rakenteelliset uudistukset” –  on tuhonnut perinteiset sosialidemokraattiset puolueet ainakin Ranskassa, Espanjassa ja Kreikassa.

Saksassa (liberaalin järjen viimeisessä eurooppalaisessa linnakkeessa, jonka piti historiansa vuoksi olla immuuni radikaalille oikeistopopulismille) vuoden 2017 parlamenttivaalit nostivat äärioikeistolaisen AFD:n maan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Iso osa ranskalaisista linnoittautui keväällä 2017 vastentahtoisesti teknokraatti Emmanuel Macronin taakse torpatakseen äärioikeistolaisen Marine Le Penin mahdollisuudet presidentinvaaleissa.

Toisaalta Yhdysvaltain suosituin poliitikko on terveydenhuollon ja korkeakoulutuksen maksuttomuutta vaativa Bernie Sanders. Britanniassa gallup-johdossa liitää Jeremy Corbynin johdolla rajusti vasemmalle loikannut työväenpuolue Labour. Myös muualla Euroopassa, kuten Espanjassa ja Kreikassa, demaripuolueiden raunioille on perustettu  vasemmistopopulistisia liikkeitä, jotka ovat kiitäneet pikavauhtia suur- ja hallituspuolueiksi.

Valtavirtaisessa poliittisessa keskustelussa poliittisen jytinän aiheuttama hämmennys kanavoituu jatkuvaan huoleen valeuutisista, populismista ja Venäjän trollaamisesta. On helppo tuudittautua ajattelemaan, että todistamissamme politiikan murtumissa on kyse pahantahtoisen ulkopuolisen pyrkimyksestä lyödä kiilaa keskellemme.

Politiikan hullut vuodet opettavat kuitenkin jotain huomattavasti merkittävämpää politiikan luonteesta.

Kylmän sodan jälkeen niin poliittisten eliittien kuin yhteiskuntatietelijöiden mielet valtasi ajatus konfliktien katoamisesta ja eräänlaista politiikan jälkeisestä ajasta. Neuvostoliiton luhistumisen piti merkitä radikaalien poliittisten erimielisyyksien katoamista, kun keskustavasemmistolaiset puolueet löysivät olemassaololleen tarkoituksen kolmannen tien sosialidemokratiasta.

Kolmannen tien ideologiassa globalisaatio ja liberaali kapitalismi ovat talous- ja yhteiskuntapolitiikan vääjäämättömät reunaehdot ja valtion tulee tyytyä korjaamaan markkinamekanismin räikeimpiä epäoikeudenmukaisuuksia. Puolueet eivät enää ole muutosta ajavia liikkeitä vaan eräänlaisia yhteiskunnan huoltoyhtiöitä, jotka hoitavat eteen tulevia askareita ja teknisiä ongelmia parhaan asiantuntemuksen mukaan.

Aatteellista tulitukea kolmannen tien poliitikoille tarjosivat Anthony Giddensin ja Ulrich Beckin kaltaiset sosiologit, jotka puhuivat traditioiden katoamisesta. Globalisaation, yksilöllistymisen ja arvoliberalismin myllyjen oli määrä jauhaa yhteiskunnallisesta toiminnasta elämänpolitiikkaa, jossa kansallisvaltioiden tunkkaiset pilttuut hylänneet kosmopoliitit tekevät politiikkaa identiteetti- ja kulutusvalinnoillaan.

Viimeistään finanssi- ja eurokriisi sekä äärioikeiston nousu ympäri lännen ovat muistuttaneet optimisteja karulla tavalla siitä, että syvät ideologiset konfliktit ovat aina erottamaton osa politiikkaa.  Kolmannen tien harmonia on haastettu niin oikealta kuin vasemmalta.

Belgialainen politiikan filosofi Chantal Mouffe muistuttaa, että konfliktien silottamisen sijasta politiikassa tulisi pyrkiä aktiivisesti konflikteja kohti, tilanteisiin, joissa voi perustellusti esittää radikaalejakin, keskenään peruuttamattomasti ristiriitaisia näkemyksiä yhteiskunnallisista kysymyksistä.

Ja päinvastoin kuin äkiseltään voisi ajatella, liberaalin demokratian ytimessä ei ole näiden konfliktien sovittelu järkiperäiseksi konsensukseksi vaan yksinkertaisesti sen ymmärtäminen, että konsensukseen ei päästä.

Mouffe opettaa, että politiikan konsensushakuisuus ei liudenna yhteiskunnallisia ristiriitoja, vaan päinvastoin voimistaa niitä. Kun lakkaamme puhumasta politiikkaa ja väittelemästä esimerkiksi vasemmisto-oikeisto-akselilla, siirrymme epäpoliittiseen tilaan väittelemään siitä, mikä on ”järkevää” tai ”oikein”. Näin poliittiset vastustajat muuttuvat järjettömiksi ”fundamentalisteiksi” tai ”kiihkoilijoiksi”, vihollisiksi, joista pitää hankkiutua eroon.

Ei liene yllättävää, että Mouffelle esimerkiksi äärioikeiston nousua selittää ennen kaikkea keskustavasemmistolaisten puolueiden muuttuminen jälkipoliittisiksi huoltoyhtiöiksi ja ideologisten konfliktien hälventyminen kolmastieläiseksi yhteisymmärrykseksi. Jos liberaaliin kapitalismiin pettyneet äänestäjät ovat puolue-eliittien silmissä pelkkiä fundamentalisteja tai menneisyydeltä haisevia barbaareja, vihaiset muutosvoimat kanavoituvat herkästi äärioikeistolaiseksi liikehdinnäksi.

Liberaali reaktio sekä Trumpiin että kolmannen tien konsensuksen vasemmistolaisempiin haastajiin on toistaiseksi ollut ennalta arvattava. Muutosvoimien silmille on tykitetty graafeja ja tilastoja, jotka huutavat, että ettekö typerykset näe, että asianne ovat paremmin kuin koskaan. Tai sitten äänestäjien järjettömyyttä on yritetty panna Venäjän trollitehtaiden, valeuutisten tai kavalien populistien piikkiin.

Sen sijaan, että käsittelisimme politiikan muutosvoimia jonkinlaisina liberaalin demokratian patologisina kiputiloina, ne pitäisi ymmärtää elimellisenä osana politiikkaa. Niin Trump ja Brexit kuin Corbyn ja Sanders merkitsevät konfliktin ja vaihtoehtojen paluuta politiikkaan. Niitä  tulisi tarkastella ennen kaikkea liikkeinä, joiden onnistui kanavoida erilaisten ryhmien tyytymättömyyttä vallitseviin poliittisiin ideoihin, jotka tuottivat pettymyksen kerta toisensa jälkeen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: